Reenikuvia kans
Tällä kertaa hypyistä. Huomenna taas kentälle



Tällä kertaa hypyistä. Huomenna taas kentälle



Ja reenataankin, vaikka blogissa onkin ollut hiljaista. Viime aikoina ollaankin reenailtu ahkerasti, nyt kun on nää päsykoehommat yms ohi, ja jopa muutamissa näytelmissä käyty tämmösin tuloksin.
Erkkari avo eri
Tuusula avo eri1 pn1 sert vsp
Hyvinkää eri1 pn2
Reenit on sujuneet aikasta kivasti. Jäljelle ollaan saatu varmuutta ja kepitkin nousee
Tottiksessa ollaan reenailtu viime aikoina lähinnä esteitä ja lopuksi aina eteenmeno. Ja aikalailla alkaa olla estenoudotkin kunnossa. Sillon kun ei olla keretty mettään tai kentälle ollaan sitten kuiteskin jotain pientä pihalla puuhailtu
Lopuksi vielä näyttelyposea. Kuvat Mika Auvinen


Viikonloppuna käytiin porukalla reenailemassa Anhavassa. Mä hieman myöhästyin töiden takia niin en tehnyt Bandalle jälkeä. Esineruutu otettiin ja sehän meni tosi kivasti. Mä jo hetken luulin, että ensimmäistä kertaa se palaa ruudusta ilman esinettä, mutta kyllähän se hanskan sieltä kidastaan sylkäs, kun mun luokse pääsi. Oli vain kokonaan suussa
Kaksi esinettä haetutin, ja molemmat tuli ihan kivasti.
Eilen sitten käytiin Banskun kanssa ihan kahestaan jäljellä. Olipa Banda intona! Ja niin tietty minäkin
Jälki oli ehkä parisataa metriä ja siellä oli 3 keppiä ja pieni jana. Jälki meni tosi hyvin. Vauhti meinas olla aika mieletön , mutta sitten itse taas muistin, että tosiaan liinahan on mun kädessä ja mun ei tartte juosta koiran perässä
Kaikki kepit myös ilmaistiin erinomaisesti ja kulmat oli myös ihan ok. Janalla vielä tekemistä. Nameja mun oli tarkotus sinne laitella, mutta enhän mä tohkeissani muistanut kuin loppuun muutaman. Että semmosta tällä kertaa, pian uusiks!
Viime kirjoittelusta taas vierähtänyt hieman aikaa…mutta reenataan me edelleen! Vaikka joku jo hieman epäili…
Ihan jees on Banskun reenit menneet. Nyt ollaan muutamaan kertaan jo päästy ottamaan esteitä, ja ei ongelmaa. Banda on siis ollut vielä hihnassa ja mä olen juossut rinnalla. Joskohan se jo uskaltais päästää ihan irti. Bandalla nyt juoksu, mutta se ei ole vaikuttanut reeneihin yhtä voimakkaasti kuin aiemmin. Jäljelle ei olla vielä keretty, mutta piakkoin sinnekin! Joskohan ens viikolla kauden ekat maastoreenit
Myös kunnonkohotus alkaa nyt, niin koiran kuin omistajankin! Ja sitten muutama foto viime viikon reeneistä. Saidille ja pojille jälleen kiitokset reeniseurasta ja kuvien räpsimisestä!!

Ei se ihan laiskotteluksi mennyt tämäkään viikko vaan eilen taas tottisteltiin kera Saidin ja poikien. Ihan jees reenit, lyhyet ja ytimekkäät. Banskulla noutoa, kaks eteenmenoa ja ihan pienen pieni seuraamispätkä. Olipa taas Banditos täpinöissään, kuten myös autossa kiljuvat kaverit
Ja nykyään lähtee tuostakin ääntä autossa… Noudoissa Bandalla on kova kiire kapulalle. Just ja just malttaa oottaa käskyä. Ja takasin tullessa sitten tömps vaan mua päin…eli pientä hienosäätöä vaatii
Eteenmenot olivat onnistuneita. Ja tällä viikolla olisi vielä tarkoitus ottaa uusiks.
Eilen otettiin meiän pikkureenit videolle. Tässäpä nouto:
http://s170.photobucket.com/albums/u271/Banda_photo/?action=view¤t=Video23.flv
Pientä hiomista, mutta ihana kun intoa taas riittää. Meillä molemmilla! Tuolla kanssa pieni seuraamispätkä. Eihän sitä ihan pelkkään noutoon malttanut jättää. Tänään ei päästykään Saidin kanssa reenailemaan, mutta eiköhän me taas ensi viikolla
Eilenkin otettiin pientä reeniä pihalla, kun koiruudella tuntui virtaa piisaavan. Lähinnä noutoa otettiin. Ihana, kun ollaan nyt saatu noutoon innokkuus takaisin! Noudot jälleen nopeita ja taas meinas koira tippua maihin aina kun kapula lensi.. Jätin nyt tuon kontaktin vaatimisen pois ennen kapulalle lähetystä. Se ollaan kyllä aina vaadittu ja sitä saa siltikin odotella vaikka kuinka kauan, kun Bansku vaan kyttää kapulaa. No katsotaan… Huomenna sitten taas kentälle
Tämmönen tuli Hohdolta
Mä haistan teidät =)
http://wanhanpurolanelektra.wordpress.com/2009/02/17/kuvahaiste/
1. Valitse 4. kansio jossa säilytät kuvia
2. Valitse kansion 4. kuva ja julkaise se blogissasi
3. Selitä kuva
4. Lähetä haaste 4:lle bloggaavalle kaverillesi
Ja tässäpä meidän neljännen kansion neljäs kuva

Eli kuvassa pikku-Bansku mun 18v synttäreiden jälkeen
Koville otti siis koirallakin…
Ja haiste lähetetty eteenpäin
Tänään jälleen tottisteltiin Saidin ja poikien kanssa. Banskulla meni ihan kivasti. Ainakin paljon paremmin kuin viimeksi ;) Seuraamista, eteenmeno ja luoksetulo… Seuraamiset ihan jees. Ensin eteenmeno niin, että näki palkan viennin, ja lopuksi otin sen vielä uudestaan autosta ja otettiin eteenmeno seuraamisen kera ja hienosti meni
Oli muutes ensimmäinen kerta, kun otettiin eteenmeno ilman, että Banda näkee palkan viennin. Luoksetulossa nyt ei mitään ihmeempiä. Eli onnistuneet reenit. Tosin jäävät kaipaavat reenausta!! Ja torstaina sitten uusiks. Ja Saidi sitten muistaa komentaa mua reenaamaan niitä juttuja, missä hiomista riittää! :) Ettei meiän reenit oo kohta taas pelkkää seuraamista ja luoksetuloa…hihih… Ja kiitokset taasen reeniseurasta! Pitääpä taas ottaa videokameraa mukaan niin näkee miten me tässä kevään aikana edistytään, vai edistytäänkö.
Eilen oltiin heti aamusta tehokkaina ulkona reenailemassa Saidin ja poikien kanssa. Kuvailtiin videolle ja katteltiin sitten reenien jälkeen. Siinä se totuus taas paljastui ;D Vire kohillaan, mutta muuten tarttee pientä hienosäätöä
Noudoissa ei meinannut malttaa pysyä istuallaan, kun kapula lensi vaan samalla tippui koirakin maahan. Oli kuitenkin muuten ok, ja nopeita! Nyt oiskin sitten tarkoitus lopettaa laiskottelu ja alkaa reenaileen ihan oikeesti, vai miten se meni?! No ens viikolla uusiks… Saatiin Hohdoltakin pieni haaste ja kuvaa laitellaan kunhan opettelen ensiks käyttään tätä uudistunutta blogia…